tiistai 9. elokuuta 2016

TUULEN VIEMÄÄ JA HYÖNTEISTEN SYÖMÄÄ

Kansainvälisten lahopuutapaamisen (Dead Wood Meeting) kakkospäivänä Lammin biologisella asemalla käsiteltiin muun muassa kirjanpainajan massaesiintymiä sekä ovelia menetelmiä, joilla lahottajasienet levittävät itiöitään.

Panu Halmeen ryhmä Jyväskylän yliopistosta oli selvittänyt yhteistyössä Helsingin yliopiston Veera Norroksen kanssa, missä kuolleen puun osissa eri kääpälajit elävät ja miten ne sieltä levittävät itiöitään. Yöllä ja kostealla säällä itiöitä lentelee tiuhaan mutta sateella vähemmän. Vaihtelua on vuosittain.

Jos itiöt ovat isoja, niitä on vähemmän. Myös itiöiden määrä oli saatu selville: isoimmat käävät tuottavat vuodessa vain yhden millilitran itiöitä. Kuulostaa vähältä, mutta samaa luokkaa lienee ihmismiestenkin siementuotanto. 

Tomáš Přívětivý Tšekin tasavallasta oli tutkinut Euroopan tärkeän puulajin pyökin lahoamisnopeutta. Lahottajien työtä nopeuttavat muun muassa lämpö, kosteus ja puun ohuus. Maassa pyökit lahosivat noin 30–50 vuodessa.

Tsekkiläinen Markéta Táborská tutki Keski-Euroopan luonnonmetsien lahopuiden sammalia eri maaston korkeuksilla. Lajikirjo oli yhtä laaja kuusi- ja pyökkimetsissä. Monipuolisin lajisto löytyi lahoamisprosessin keskivaiheilla olevista puista. 

Jonas Hagge Münchenin teknillisestä yliopistosta esitteli käytännönläheisiä kokeita lahopuun lisäämisestä metsiin sekä kuusissa elävän kirjanpainajan (Ips Typographus) massaesiintymien rajoittamisesta.

– Suojelualueilla on tärkeää säilyttää tuulenkaadot ja lahopuujatkumo. Kirjanpainajien massaesiintymien paikalliseen rajoittamiseen on löydettävissä teknis-taloudellisesti järkevä kompromissi, jolla suojeluarvot saadaan säilytetyksi, sanoi Hagge kertoessaan monialaisen BioHolz-projektin kokemuksista.

Kirjanpainajaa ehkäistiin tehokkaasti ”raapimalla” kaadetut rungot koneellisesti. Näin rungot tehtiin sopimattomiksi lajin toukille, mutta samalla säästettiin niiden viholliset ja monet muut tärkeät lahopuueliöt.



Nobuko Tuno Kanazawan yliopistolta Japanista kertoi sieniä syövistä ja niiden itiöitä levittävistä kaksisiipisistä. Esimerkiksi haisusieni houkuttelee monia lajeja itiöiden levitykseen matkimalla mätänevän hedelmän lemuja. Lattakäävän itiöiden kova kuori taas sulaa sopivasti mahlakärpästen mahassa.

Tuno päätteli sienten hyötyvän monella tapaa siitä, että hyönteiset levittävät niiden itiöitä. Osa itiöemistä on todennäköisesti kehittynyt juuri hyönteislevitykseen sopiviksi.

Polyanina Kristina Pietarista kertoi hollanninjalavataudin ekologiasta ja siihen liittyvien sukkulamatojen ja kovakuoriaisten rooleista.

Lopuksi Panu Halme kertoi sienistä biodiversiteetin indikaattoreina vanhoissa metsissä. Halme pohti perusteellisesti, millaiset lajit ylipäätään sopivat indikaattoreiksi. Indikaattorilajin tulee olla helppo löytää ja tunnistaa, ja sen tulee olla vankka todiste ympäröivän luonnon arvosta ja lajiston monipuolisuudesta.

Dead Wood Meetingin jatkona Lammilla pidettiin alaan johdattava nelipäiväinen kurssi.

http://blogs.helsinki.fi/deadwoodmeeting/

Teksti: Auli Kilpeläinen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti