Lammin
Ympäristötutkimuksen Säätiö myönsi vuonna 2014 stipendin
väitöskirjatutkimustani varten, tarkemmin ottaen kyseessä oli Lammin
Säästöpankin nimikkostipendi – kiitos!
Tutkimukseni
käsittelee erilaisten rakennettujen kosteikko- ja laskeutusaltaiden merkitystä
typenpoistajina ja sitä, millaisissa olosuhteissa typenpoiston nopeus on
suurimmillaan. Tutkimusaineistosta suurin osa kerätään vuonna 2013 Lammille
rakennetusta kolmiosaisesta Koiransuolenojan laskeutusaltaasta, joka
vastaanottaa valumavesiä maatalousvaltaiselta alueelta. Muita tutkimuskohteita
ovat Lammin puhdistamon jälkilammikko sekä Lahden Kariston taajaman hulevesiä
keräävä laskeutusallas-kosteikko. Tutkimuksessa selvitetään myös
tutkimuskohteiden typenpoistoon osallistuvien bakteeriyhteisöjen lajistoa ja
määrää.
Koko
vuosi 2014, mutta erityisesti kesäkuukaudet Koiransuolenojan allasketjun
äärellä olivat upeita. Sateiset näytteenottopäivät jäivät todella vähiin.
Vaikka altaiden yllättävän viileä vesi helteisellä säällä houkuttelikin joskus
uimaan, maltoin laskeutusaltaan sijasta pulahtaa kuitenkin Pääjärven lämpimään
veteen. Lämpimät ja vähäsateiset säät saivat levät viihtymaan altaiden
rannassa, mutta useamman päivän samentuminen hävitti ne nopeasti. Muutakin
elämää altaissa riitti, erilaisia pohjaeläimiä näkyi paljon ja erityisen
miellyttävä paikka allas näytti olevan juotikkaille.
Laskeutusaltaissa
on ennenkin mitattu tulevan ja lähtevän veden typpipitoisuuksien eroa, mutta
varsinaisiin denitrifikaatiomittaustuloksiin en ole törmännyt. Sikäli se ei
yllätä, sillä laskeutusaltaiden pääasiallinen tarkoitushan on kerätä
valuma-alueelta peräisin olevaan kiintoainesta ja sen mukana fosforia. Koska
suurin osa vedessä olevasta typestä on liukoisena nitraattityppenä, poistuu se
vedestä vain pääosin kasvillisuuteen sitoutumalla sekä bakteerien avulla
denitrifikaatiossa. Mikäli kasvillisuuden avulla halutaan saada aikaan
typenpoistoa, tulisi kasvillisuuden poisto tehdä ennen syksyä, jolloin kasvit
varastoivat juuriinsa typpeä ja niiden maanpäälliset osat alkavat hajota ja
vapauttaa ravinteita.
Denitrifikaatiossa
veden liukoinen typpi muutetaan bakteerien toimesta typpikaasuksi, joka poistuu
ilmakehään. Mahtavinta asiassa on se, että se ei maksa mitään ja
denitrifikaatiobakteereita on ympäristössämme kaikkialla. Meidän vain täytyy käyttää
tehokkaammin tarjolla olevaa ekosysteemipalvelua ja rakentaa kosteikkoaltaat
niin, että tälle prosessille olisi mahdollisimman hyvät puitteet. Yleensä
denitrifkaatio on sitä nopeampaa, mitä enemmän nitraattia on saatavilla –
mikäli happea ei ole liikaa ja hiiltä löytyy riittävästi. Alhaisten
happivaatimusten takia denitrifikaatiovyöhyke sedimentissä sijaitsee yleensä
joitakin millimetrejä sedimentin pinnan alapuolella. Toisaalta –
denitrifikaatiota voi tapahtua myös hapellisessa vyöhykkeessä sedimenttiflokin
sisällä. Näitä tarkempia happipitoisuuksia olen tutkimuksessa mitannut
happielektrodilla, jossa päästään tutkailemaan happipitoisuuden muuttumista
alle millimetrin etäisyyksillä.
Tuleva
kesä siirtää painopisteen Koiransuolenojalta muihin kohteisiin ja odotan
mielenkiinnolla kuinka erilaisia olosuhteita niistä löytyy. Koiransuolenojan
altailla kasvillisuus oli vielä hyvin vaatimatonta kesällä 2014, mutta muissa
kohteissa on jo useita vuosia rauhassa kasvanut kasvillisuus, joka toimii
bakteereille sekä kasvualustana että hiilenlähteenä. Haasteensa tuovat varmasti
puhdistamon jälkilammikolla kesäkuun lopulle asti pesivä lokkiyhdyskunta, joka
ei tule ilahtumaan vierailuistani altaalla.
Lammin
biologinen asema on mitä mainion paikka tutkimuksen tekoon – kiitos rauhallisen
ympäristön ja ystävällisten ihmisten, - unohtamatta tietenkään rantasaunaa tai vaikkapa
auringonlaskua laskeutusaltaalla J .
24.3.2015
-Sari Uusheimo
