Sain LBAYS:n apurahan 2011 Pro Gradu –työhöni geofysiikassa.
Graduni aiheen sain Lauri Arvolalta. Hän ehdotti, että tulisin mukaan heidän
projektiinsa, jossa tutkitaan jäteveden typen poistumista vesistössä denitrifikaatio-prosessilla.
Tavoitteena on kehittää menetelmä vesistöjen luonnollisen typenpoiston
tehostamiseen niin, että jäteveden typpikuormitus vähenisi niissä. Tällä
hetkellä kolmesta suurimmasta jätevesien mukana tulevasta kuormittajasta
fosfori ja orgaaninen aines saadaan puhdistettua erittäin hyvin, mutta typen
kohdalla poistaminen on hankalampaa. Oma osuuteni on tehdä taustaselvitystä
siitä, miten vesi tarkalleen virtaa tutkittavilla alueilla ja etenkin, miten
jätevesi leviää niillä. Ykköstutkimuskohteemme Vanajavesi oli minulle tuttu jo
kandintutkielmastani, kun taas Keurusselkä, Petäjävesi ja Kuuhankavesi olivat
uusia tuttavuuksia.
Kesällä 2011 tärkein tehtäväni oli kerätä mittausaineistoa.
Työ oli haastavaa, mutta opettavaista ja kiinnostavaa. Eniten mittauksia
tehtiin CTD90M-laitteella (kuvassa), jossa on tavallinen CTD ja lisäantureita.
Otimme myös vesinäytteitä, jotka Lammin laboratorio analysoi, sekä teimme
merkkiainekokeen, jossa seurasimme väriaineen leviämistä järvessä.
Minulle ei ollut kertynyt vielä paljonkaan kokemusta
kenttämittausten teosta, kun huomasin päätyneeni suunnittelemaan ihan
ensimmäistä omaa reissuani. Kokeneemmalle tutkijalle tämä ei olisi isokaan
tehtävä, mutta minulle siinä oli monta asiaa, jotka piti vain tajuta huomioida.
Kartat piti hankkia ja mittauspisteet sijoittaa. Päivät piti sopia ja veneenlaskupaikatkin
tuntuivat välillä suurelta salatiedolta tässä tuhansien järvien maassa. Onneksi
ohjaajani Matti Leppäranta ja Lauri Arvola neuvoivat minua ja työkaveritkin
vastasivat tyhmimpiinkin kysymyksiini. Itse mittaukset menivät hyvin ja sääkin
oli kohtuullinen. Veneessä oli joka kerralla mukana mukavia ihmisiä, joiden
apua ja neuvoja ei voi jättää huomiotta.
Kesän vaihtuessa syksyyn, oli kenttäkannettava jo pullollaan dataa. Tiedostot piti ensin muuttaa luettavaan
muotoon ja lajitella, mikä oli välillä hyvinkin monotonista ”klik, klik, klik,
enter, enter” –näpyttelyn toistoa. Sitten datasta piti karsia kaikki
ylimääräinen, kuten se osa, jonka laite on heilunut ilmassa valmiina
sukellukseen tai se mittaus, jonka magneetti suussaan uiskennellut kala kävi varmaankin
keskeyttämässä (vai mikä muu olisi saanut laitteen sammumaan veden alla?).
Innostuin datan käsittelystä niin, että uppouduin pitkäksi ajaksi räpläämään
Matlabilla erilaisia kuvaajia. Sekin oli pitkälti uusien asioiden opettelua,
sillä en ole ennen näin laajalti käsitellyt oikeaa mittausdataa.
Syksyn myötä myös luennot alkoivat viedä aikaani ja itse
kirjoittaminen alkoi. Kirjoittaminen on yhä kesken, mutta etenee koko ajan. Innostuin
myös yleisesti jätevesien käsittelystä niin, että kun kurssin yhteydessä on
käyty vierailulla jätevedenpuhdistamolla, olen ollut aivan innoissani mukana ja
päätynyt esittämään monia kysymyksiä. Miten joku viemäristä alas menevä voikin
olla niin mielenkiintoista?
Anni Jokiniemi sai Lammin biologisen aseman Ympäristötutkimuksen Säätiön apurahan vuonna 2011.
